tiistai, 22. marraskuu 2016

Länsilapin kierros

Ainahan itseään pitää kouluttaa, ja kun koulutus sattuu sopivaan saumaan ja toteutuu aivan mahtavana kokonaisuutena niin tottahan toki siihen pitää tarttua. Sainkin tuossa lokakuun alussa mahdollisuuden osallistua Pro Agrian ja Kainuun ammattiopiston järjestämälle matkailuyritysten tarinallisuuteen perehdyttävälle koulutusmatkalle. Koulutus oli omakustanteinen ja liittyi koulutuskokonaisuuteen aiheeseen liittyen ja koulutuksen vierailukohteet oli valittu vartavasten laatua ajatellen.Tämä koulutus ei liittyynyt millään tavoin tähän Restonomitutkintoon vaan oli osa työtä ja itsenikehittämistä kohti yrittäjyyttä.

Koulutus oli niin mukava ja jännä että kyllä sen saattoi ottaa loman kannalta, varsinkin kun viime aikoina ei ole ollut aikaa irrottautua arjesta! Kouluttajana toimi Elina Stoor iLme innorooms Oy:stä, Torniosta. Tutustuimme matkalla mm Ranuan eläinpuiston vieressä olevaan lomakylään, Arctic Light hotelliin Rovaniemellä, Santamus-konseptiin joka muuttuu nyt Royalreindeeriksi.Harriniva ja ravintolakammari tuli tutuksi ja  kotimatkalla kävimme vielä Kassun kodissa sekä Ruotsin puolella Seittenkaaressa.

Koulutuksessa oli  mukana väkeä ympäri Kainuuta, yrittäjiä tai yrittäjiksi alkavia. Mukava kun voi tuolla tavalla verkostoitua ja saada ideoita mihin suuntaan viedä yritystoimintaa sitten kun astuu niihin suuriin saappaisiin. Kokosin seuraavaan muutamia mieleen jääneitä asioita tuolta reissulta, voin kyllä sydämestäni suositella osallistumaan tällaisiin koulutuksiin joiden tarkoitus on herättää ideoita, synnyttää uusia verkostoja ja suorittaa Benchmarkkausta!

SAM_2385.jpg

Arctic Light hotellin aulassa oli tällainen noitarumpu joka veti puoleensa. Tällaiset pienet yksityiskohdat johdattaa mukavasti eteenpäin, eikä missääm lappua "ei saa koskea"!!!

SAM_2386.jpg

Rummun saateteksti vähän lähempää. Tämä hotelli on aika uusi, ja ketjujen ulkopuolella. Todella upea hotelli keskellä Rovaniemeä.

SAM_2377.jpg

Hotellin aamupala oli terveellinen ja kauniisti esille laitettu kokonaisuus. Olisin viihtynyt aamiaisella pidempäänkin mutta taksibussi lähtisi ihan pian kohti Kittilää, mummoni kotipaikkakuntaa!

SAM_2395.jpg

Kittilässä tutustuimme Päivikki Palosaaren Tonttulan elämyskylään ja Hotelli Taivaanvalkeisiin.Tämä rakennus on siis se tonttula. Täällä oli erikoisen upea vessa! Kouluttajamme Elina Stoor joka kertoi olleensa suunnittelemassa sisustusta samassa pihassa olleeseen edelliseen hotelliin joka oli palanut, oli omien sanojensa mukaan sanonutkin että huolehtikaa sitten että kun kaikki paikat on viimeisen päälle ajtuksella tehty ja rakennettu, että ette jätä vessaa kylmäksi!

Jännä nähdä miten keltaisen tontun tarina kantaa täällä, paikka on muutaman kilometrin päässä Levi-tunturista omassa rauhassaan. Kovasti tiellä vielä rakennettiin kun pääsimme kurkistamaan hieman keskeneräisiin kohteisiin, on meinaan tulossa aivan ihana jouluinen seikkailukohde lapsiperheille!

SAM_2429.jpg

Tämä taas on Aurooradome, Glampping teltta. Glampping tarkoittaa Glamour telttailua! Ihana kokemus :) Harriniva on yritys joka nämä teltat omistaa, ja teltat sijaitsevat Torassiepissä Pallas-Ylläs tunturin kansallispuiston tienoilla.

SAM_2428.jpg

Ei ihan heti arvaisi että kyse on teltasta! Petivaatteet oli niin laadukkaat ja pehmeät että aamulla minun oli otettava itse tyynyliinat pois jotta näen millaiset tyynyt siellä luurasi. Ikkunoiden läpi oli kyllä huono katsoa revontulia, mutta teltan ulkopuolella niitä näkyi todella paljon. Me saimme tämän koulutusmatkan vuoksi yöpyä täällä vaikka paikka virallisesti olikin suljettu syystauon ajaksi. Voin kyllä kertoa että tällaiselle telttaretkelle voisin lähteä uudelleen, ja on varmasti ihanaa olla tällaisessa teltassa esim yötöntä yötä ihailemassa!

 

Tämä koulutusmatka oli erittäin hyödyllinen ja täydensi hyvin osaamista sen tarinallisuuden lisäämiseksi matkailutoimintaan, saimme kuulla mahtavia tarinoita näiden yritysten taustoista, pääsimme yrittäjien kotiinkin tutustumaan! Ideoita syntyi niin paljon että on tässä sulattelemista!

Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo ;)

maanantai, 14. marraskuu 2016

Suomen juhlavuoden kansallispuistossa

Huh!

 

Onpas aikaa vierähtänyt siitä kun blogi sai viimeksi sisältöä. Ei ole turhaa puhetta kun sanotaan että ihmisellä on ruuhkavuodet, nyt ne on jyllännyt jo hyvän aikaa! Tässä viime kirjoituksesta tähän päivään on tapahtunut niin paljon! Koulu (restonomi) alkaa olla siinä vaiheessa että nyt pitäisi olla valmistumassa. Huom! Pitäisi, en näet aijo valmistua ennen kevättä. Välillä on parempi keskittyä omaan jaksamiseensa, ja toden totta tällainen yhdistelmä jossa olet äiti, elänyt vuoden remontin keskellä, teet töitä ja opinnäytetyötä yhtä aikaa ja otat vahingossa vastaan vielä yhden työläimmistä luottamustoimista joita kuntapuoli tarjoaa niin on parempi välillä karsia elämästä kaikki turha ja tarpeeton (minulle valmistumisen kiirehtiminen oman jaksamiseni uhalla) ja keskittyä siihen että elefantti todella syödään yksi palakerrallaan.

Sellainen hieno tapaus sattui että saimme lopultakin ajettua maaliin ajatuksen siitä että Hossan retkeilyalue tulisi muuttaa Suomen juhlavuoden kansallispuistoksi. Ja niinhän siinä kävi että Hossa sen tittelin sitten saa! Hossan yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on värikalliot. Tuhansia vuosia vanhat punamultaseoksella piirretyt kuviot Somerjärvestä kohoavassa kallioseinässä. Pitihän viime kesästä napata eräs kaunis päivä, ja lähteä lasten kanssa katsomaan näitä historiallisia kuvia.

 

SAM_2282.jpg

Komealta näytti maisemat värikallioiden vastaiselta kukkulalta. Rinne oli niin jyrkkä että pelkäsin oikeasti muksujen juoksevan tuosta alas! Sen verran pitää topakkana olla että varoittaa lasta hätäilemästä. Kukkulalta laskeudutaan portaat alas laaksoon josta löytyy nuotiopaikka ja polku kohti kalliopiirroksia. Vielä kesällä siellä käydessämme, oli rakennustyöt kesken, mutta kuvia olen nyt nähnyt että paikalla on upea valoisa katos jonka alla voi syödä eväitään suojassa sateelta.

 

SAM_2274.jpg

Kulkureitti värikalliolle on kunnostettu  (ja toivottavasti kyltitykset saadaan vielä kohdilleen) ja lapsenkin oli helppo kävellä koko matka värikalliolle, matkaa on sen verran että eväät kannatta varata reppuun, meidän viisivuotias jaksoi matkan taivaltaa eväiden turvin. Värikalliota pääseen nyt ihailemaan uudelta katselulavalta (vanha ja turvaton puusilta on korvattu metallisella).

Yllä olevassakuvassa on juurikin tämä tumma sarvipäinen hahmo jota luonnehditaan shamaaniksi. Lasten kanssa kallioita tutkiessa kyllä löysimme näille maalauksille kyllä paljon normaalimpia selityksiä. Tuo tumma sarvipäiseltä vaikuttava hahmo kun voi ihan hyvin olla myös pystyyn noussut karhu tai kimppuun hyökkäävä susi. Lisäksi muutamassa kuvassa näyttää siltä kuin tuollainen hossalle hyvin tyypillinen kolmiopäinen tikku-ukko putoaa. Onko siis kallioon piirrettykin varoituksia siitä että kallio on jyrkkä ja vaarallinen, sieltä voi pudota?

Vai olisiko kallioon sittenkin piirretty muistokirjoituksia? Tuskin nykyäänkään sillä joka saa käteensä kynän ja paperia tai kanvaksen ja pensselin, on useinkaan mitkään jumaluudet ja shamaanit mielessä, eli lapsien kanssa tehtyjen havaintojen perusteella etsisin kuvioille paljon maanläheisempiä selityksiä, lapsen mieli kun on niin rikas että se löytää ihan eri tavalla merkitykset kuvista kuin me aikuiset.

 

SAM_2273.jpg

Somerjärven vesi on hyvin kirkasta, ja kallion edessä olevassa vedessä uiskenteli lukemattomat määrät kaloja! Taisi meidän nuorempi isäntä ollakin kiinnostuneempi näistä Hossan kalanvonkaleista, kuin mistään esihistoriallisista piirroksista!

Jos ensikesän matkakohde on vielä etsinnässä, niin suosittelen lämpimästi viettämään muutaman päivän Suomussalmella, ja vierailemaan Suomen 40. kansallispuistossa (avajaiset ensi kesänä, vielä paikka on ihan retkeilyalue).Värikallion reissuun saa hyvinkin varata vähintään neljä tuntia, eli ihan sellainen "minäpä piipahdan nopeasti"-kohde värikalliot eivät ole.

 

Katsotaan millaiseen tahtiin seuraava päivitys tänne blogiin tulee, blogi ei suinkaan ole kuollut, se vain kärsii pienestä ajan puutteesta :) Kiitos kun jaksoit lukea!

 

lauantai, 3. lokakuu 2015

Valokuvauskurssilla Kuusamossa

Tähän restonomikouluun mitä olen nyt jo kaksi vuotta käynyt, ja kolmatta tässä starttailen, kuuluu meillä yhtenä osana elämysaktiviteetit, ja siinä yhteydessä luontokuvaus. Saimmekin sitten loistavan tilaisuuden käydä luontovalokuvauskurssilla Kuusamossa. Kurssi kesti neljä päivää, ja opettajana meillä toimi Petteri Törmänen.

Kurssin ensimmäisenä päivänä kävimme kokeilemassa rakennusmiljöön kuvausta Kuusamon kotiseutumuseolla. Sieltä seuraavat kuvat:

IMG_8528.jpg

IMG_8525.jpg

IMG_8536.jpg

IMG_8564.jpg

Lähinnähän se oli kameroilla leikkimistä, rohkeuden hakemista ja kokeilua mitä eri säädöt tekevät kuvalle. Emme siis saaneet käyttää automatiikkaa vaan kaikki säädöt piti tehdä itse. Arvioimme sitten asettelua ja tutkimme miten kuvista olisi saanut parempia jne. Tarkoitus oli että ymmärrämme mitä eri arvot tarkoittaa, ja miten valotusta voi säätää.

Toisena päivänä menimme Oulangalle kuvaamaan vettä ja luontoa. Menimme myös kitkajoelle tarkoituksena kuvata ns. pehmeää vettä.

IMG_8659.jpg

IMG_8532.jpg

Yllä olevat kuvat on siis otettu Oulangalla. Ja seuraavat kuvat taas Kitkajoen myllykoskesta.

IMG_8774.jpg

Tätä aktiviteettia pääsimme itsekin kokeilemaan samaisessa koskessa viikko sitten!

IMG_8725.jpg

IMG_8732.jpg

IMG_8738.jpg

Toiseksiviimeinen kurssipäivä, eilinen, oli niin sateinen että keskityimme lähinnä kuvankäsittelyyn Lightroom ohjelmalla, mutta tämään menimme sitten keskelle kuusamoa ottamaan kuvia isolla aukolla, pienellä aukolla, pysäytetysti ja niin että liike näkyy. Täytyy sanoa että aika vaikeaa se oli näin amatöörille käytännössä, vaikka teoriassa helppoa

IMG_8991.jpg

Tässä siis marjat kuvattu niin että f arvo on mahdollisimman pieni, eli siis aukko mahdollisimman suuri. Pyrkimyksenä että marjat vain on terävänä ja tausta sumeana.

IMG_8987.jpg

Tässä taas on haettu syvyysterävyyttä, eli aukko on mahdollisimman pieni, eli f arvo mahdollisimman suuri. Varmasti ainoa ottamani kuvapari tästä aiheesta joka noudatti annettua tehtävää. Opin vasta viimeisen tunnin aikana säätämään suljinnopeutta, joten aika heikosti kävi liikkuvien autojen kuvauksen kanssa!

IMG_9074.jpg

Viimeinen tänään napattu kuva ei liittynyt mitenkään tehtäviin, minusta oli vain valloittava näky tällainen punainen jopo vihreän oven edessä.

Valokuvauksen opiskelu oli oikein mukavaa ja raikasta vaihtelua hyvin teoriapitoisiin opintoihin. Ainakin voin sanoa että pelko tarttua kameraan ja kameran säätöihin on nyt poissa. Tekee oikeasti mieli kokeilla ottaa mahdollisimman hyviä valokuvia, ja opiskella kameran käyttöä itsenäisesti, nyt kun teoriapuoli on jo hallussa :)

lauantai, 3. lokakuu 2015

Miten meni puolikas?

Onpas ollut niin vauhdikasta aikaa viime aikoina että on jäänyt tyystin unholaan kertoa miten kävi, jaksoiko akka juosta puolimaratonin eli rapiat 21 km?

 

Suoritin enemmän ja vähemmän tunnollisesti fitlandian juoksukoulun aloittelijoille puolimaratonille. Harjoitusohjelma oli kolmelle kuukaudelle jaettu ohjelma jossa oli huomioitu hyvin se että treeni oli tarpeeksi vaihtelevaa. Sisältäen siis pitkiä matalasykkeisiä lenkkejä peruskestävyyttä kehittämään, nopeita pyrähdyksiä kovalla sykkeellä antamaan sähäkkyyttä sydämelle, sekä palauttavia venytyksiä ja ihan tavallisia peruslenkkejä.

Lopulta sitten koitti se aamu kun tiesin että nyt on se hetki! Söin aamulla aikaisin kaurapuuroa. Harmittaa kyllä että en älynnyt ottaa tapahtumapaikalle mitään nopeasti energiaa antavaa. Olen näet tottunut että otan lenkille mukaan vain kourallisen pähkinöitä ja pullon jossa suolavettä maustettuna mehutilkalla. Sellaisilla eväillä olin siis varustautunut elämäni ekalle puolikkaalle.

Kävin ilmoittautumassa ja hakemassa kisapaidan ja numeron. Kävin jonottamassa pari kertaa vessaan ja koitin lämmitellä itseäni. Keli oli mainio, 13 astetta lämmintä, pilvipouta. Enoni oli tullut Kuopiosta myös juoksemaan saman lenkin joten kun lähdön aika koitti, nousimme yhtä matkaa autoon.

Matkalla lähtöpaikalle, linja-autossa, opas selosti matkareittiä ja Raatteen tien historiaa, Suomussalmen tapahtumia sodan aikaan. Eli jo matka lähtöpaikalle oli elämys vaikka paikallinen olenkin!

Lähtö tapahtui Haukilan entisen koulun pihalta siten että kävelimme ensin kiireenvilkkaa tielle jossa virallinen lähtöpaikka sijaitsi. Sinne meno oli niin sekuntipeliä että varsinaisen lähtölaukaus pamahti heti kun olin lähtöviivalla. Kuten arvata saattaa, aika pian saavutin asemani puolimaratoonin juoksijoiden hänniltä. Sykemittarini päätti kuin päättikin toimia, ja huomasin juoksevani koko ajan kovemmalla sykkeellä mitä normaalisti juoksisin.

Ensimmäisen sadan metrin jälkeen alkoi koko pitkän maratoonin juoksijat painaltamaan ohi. Hattua täytyy nostaa kun tiesi että heillä on jo se matka takana mikä meillä vasta edessä!

Kuten arvata saattaa, ensimmäinen neljä kilometriä meni tunnustellen, ja janohan se alkoi yllättää, siispä oma juomapullo tyhjeni melko pian, ja huoltopiste tarjosikin ihanaa virvoitusta veden ja banaanin turvin. Matka seuraavalle juottopisteelle aiheutti suolan puutteen ja voi miten hyvälle suolakurkku ja urheilujuoma maistuikaan!

Juoksu ei ollut missään nimessä tylsää. Oli kiva kun ohi painaltavat maratoonarit jäivät hetkeksi juttuseuraksi. Ilahduin myös siitä positiivisesta latauksesta mitä kaikki koko maratoonia juosseet, minut ohittaneet ihmiset loivat ohittaessaan minut.

Olihan minulla itselläni aikatavoite kun lähdin urakkaa suorittamaan, jos ensisijainen tavoite olikin päästä maaliin. Eli tavoitteeni oli juosta matka alle neljän tunnin. Kun olin juossut kaksi tuntia, niin huomasin että hetkinen, minulla on enää niin vähän matkaa jäljellä että voin päästä jopa kolmessa tunnissa maaliin!! Siinä vaiheessa askel keveni kummasti.

Kun matkaa oli jäljellä enää pari kilometriä, eli viimeisen juottopisteen kohdalla, siinä missä Juntusrannantie erkanee tiestä numero 5, alkoi selässä tuntumaan ilkeä kramppi. Vauhti ja matka olivat tekemässä minulle tepposet. Tiesin että nyt ollaan alueella joka kokeilee kestävyyttäni ja sietorajojani, oikein tunsin että nyt olen astunut oman kestävyyteni rajamaille. Nappasin mukaani purkin rusinoita ja energiajuomaa, palan suolakurkkua. Vetäisin vielä suolakurkun mehua hieman väärään kurkkuun. Ihana tunne jaloissa kun asfaltti muuttui hiekkatieksi. Nousu takaisin asfaltille. Tuttuja miehiä oli liikennettä ohjaamassa, kipu sekoittui onnen tunteeseen siitä että jäljellä on enää viimeinen kilometri. Sain mukaani kovat tsempit. Puoli kilometriä ennen maalia vastaani juoksee omat lapset. Voi että, minä olen tekemässä jotain sellaista mitä en ikinä kuvitellut voivani tehdä..

Lapset kiertävät oikotietä maaliin, itse jatkan siltarummun kautta matkaani jätkänpuistoon missä juoksulenkki kiersi rantaa myöten Kiannan kauniissa maisemassa. Kipu selässä oli vallaton. Jatkoinn hampaat irvessä jalonniemitalon taakse. Siellä opas neuvoi juoksemaan loppusuoraa kohti. Ylitin rakkaudenlukkoja kannattelevan sillan jalonuoman yli, selostaja mietti kuka sieltä on tulossa (numerolappuni oli selässä joten selostaja ei sitä nähnyt).

Pääsen kuin pääsenkin maaliin! Ei kipua, vain onni ja autuus että pääsin maaliin! Sain kaulaani mitalin, puusta tehdyn tuntolaatan. Selostaja tuntuu miettivän, kenen tyttö minä olinkaan... En ole uskoa loppuaikaani, alle 2h53min. Siis tunnin parempi kuin luulin lähtiessäni! Hernekeitto maistui hyvälle, ja ihanapa oli rentoutua Kiannon kuohuissa.

 

Toipuminen urakasta olikin sitten toinen tarina. Noin viikko siihen meni että juoksemaan kykeni, ennen sitä jalat vain sanoi seis!

perjantai, 31. heinäkuu 2015

Hajamielinen leipuri

Olipa kerran purkillinen nutellaa ja pojan 10-vuotis synttärit.Oli myös tarkoitus tehdä yhdeksi tarjottavaksi valkosuklaalla maustettuja mustikkamuffineja, ja muffinssivuokatkin oli ihan mukavan näköiset.

SAM_2143.jpg

Tömön näköiset muffinssit menivät uuniin. Paistuivatkin oikein mukavan näköisiksi. Maisteluvaiheessa söin yhden ja ajattelin että muuten hyvä mutta olipa kuivakka. Ihmettelin vielä että olipa mokoma resepti kun kaikki olivat maasta taivaisiin asti kehuneet hyväksi, ja tällaisia ala-arvoisia rakenteen puolesta niistä tuli. Kuitenkin syötäviä, olihan näissä sokeria ja mustikoita ja valkosuklaata ja voitakin...

Jäähdyttelin muffinssit ja tein jääkaappiin kinuskikerman odottamaan aamua ja vatkausta. Sitten päätin lämmittää jotain mikrossa, ja löysin sieltä kupillisen sulatettua voita.

1+1 on kuivakat muffinssit!

Sisulla ajattelin että kuorrutan ne kuitenkin ja laitan tarjolla, mutta jotain pitää leipoa vielä kun on 200g sulatettua voita jota ei tee mieli hukatakkaan.

SAM_2145.jpg

Tällaisia niistä tuli. Minä hain näihin vähän Pou-kännykkäpelihahmon ulkonäköä, mutta lapset sanoivat noiden näyttävän Poun kakalle, tarpeeksi lähelle meni (by the way, kukaan ei koskenutkaan näihin...)

Mutta se voi. Leipasimpa sitten pellillisen browniesia. Pintaan sekoittelin nutellaa ja sisään painelin valkosuklaapaloja, voi että miten ihanaa tuli!

SAM_2144.jpg

Onni siis onnettomuudessa, jos en olisi pilannut muffinsseja, olisin jättänyt tämän ihanan brownien tekemättä (ja olisin luultavasti kilon laihempi...)

Iloisiin leipomisiin, puolimara lähestyy, apua!