Kiitos kaikille jotka blogiani ovat joskus lukeneet :)

Koulutus oli niin mukava ja jännä että kyllä sen saattoi ottaa loman kannalta, varsinkin kun viime aikoina ei ole ollut aikaa irrottautua arjesta! Kouluttajana toimi Elina Stoor iLme innorooms Oy:stä, Torniosta. Tutustuimme matkalla mm Ranuan eläinpuiston vieressä olevaan lomakylään, Arctic Light hotelliin Rovaniemellä, Santamus-konseptiin joka muuttuu nyt Royalreindeeriksi.Harriniva ja ravintolakammari tuli tutuksi ja  kotimatkalla kävimme vielä Kassun kodissa sekä Ruotsin puolella Seittenkaaressa.

Koulutuksessa oli  mukana väkeä ympäri Kainuuta, yrittäjiä tai yrittäjiksi alkavia. Mukava kun voi tuolla tavalla verkostoitua ja saada ideoita mihin suuntaan viedä yritystoimintaa sitten kun astuu niihin suuriin saappaisiin. Kokosin seuraavaan muutamia mieleen jääneitä asioita tuolta reissulta, voin kyllä sydämestäni suositella osallistumaan tällaisiin koulutuksiin joiden tarkoitus on herättää ideoita, synnyttää uusia verkostoja ja suorittaa Benchmarkkausta!

Arctic Light hotellin aulassa oli tällainen noitarumpu joka veti puoleensa. Tällaiset pienet yksityiskohdat johdattaa mukavasti eteenpäin, eikä missääm lappua "ei saa koskea"!!!

Rummun saateteksti vähän lähempää. Tämä hotelli on aika uusi, ja ketjujen ulkopuolella. Todella upea hotelli keskellä Rovaniemeä.

Hotellin aamupala oli terveellinen ja kauniisti esille laitettu kokonaisuus. Olisin viihtynyt aamiaisella pidempäänkin mutta taksibussi lähtisi ihan pian kohti Kittilää, mummoni kotipaikkakuntaa!

Kittilässä tutustuimme Päivikki Palosaaren Tonttulan elämyskylään ja Hotelli Taivaanvalkeisiin.Tämä rakennus on siis se tonttula. Täällä oli erikoisen upea vessa! Kouluttajamme Elina Stoor joka kertoi olleensa suunnittelemassa sisustusta samassa pihassa olleeseen edelliseen hotelliin joka oli palanut, oli omien sanojensa mukaan sanonutkin että huolehtikaa sitten että kun kaikki paikat on viimeisen päälle ajtuksella tehty ja rakennettu, että ette jätä vessaa kylmäksi!

Jännä nähdä miten keltaisen tontun tarina kantaa täällä, paikka on muutaman kilometrin päässä Levi-tunturista omassa rauhassaan. Kovasti tiellä vielä rakennettiin kun pääsimme kurkistamaan hieman keskeneräisiin kohteisiin, on meinaan tulossa aivan ihana jouluinen seikkailukohde lapsiperheille!

Tämä taas on Aurooradome, Glampping teltta. Glampping tarkoittaa Glamour telttailua! Ihana kokemus :) Harriniva on yritys joka nämä teltat omistaa, ja teltat sijaitsevat Torassiepissä Pallas-Ylläs tunturin kansallispuiston tienoilla.

Ei ihan heti arvaisi että kyse on teltasta! Petivaatteet oli niin laadukkaat ja pehmeät että aamulla minun oli otettava itse tyynyliinat pois jotta näen millaiset tyynyt siellä luurasi. Ikkunoiden läpi oli kyllä huono katsoa revontulia, mutta teltan ulkopuolella niitä näkyi todella paljon. Me saimme tämän koulutusmatkan vuoksi yöpyä täällä vaikka paikka virallisesti olikin suljettu syystauon ajaksi. Voin kyllä kertoa että tällaiselle telttaretkelle voisin lähteä uudelleen, ja on varmasti ihanaa olla tällaisessa teltassa esim yötöntä yötä ihailemassa!

Tämä koulutusmatka oli erittäin hyödyllinen ja täydensi hyvin osaamista sen tarinallisuuden lisäämiseksi matkailutoimintaan, saimme kuulla mahtavia tarinoita näiden yritysten taustoista, pääsimme yrittäjien kotiinkin tutustumaan! Ideoita syntyi niin paljon että on tässä sulattelemista!

Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo ;)

Onpas aikaa vierähtänyt siitä kun blogi sai viimeksi sisältöä. Ei ole turhaa puhetta kun sanotaan että ihmisellä on ruuhkavuodet, nyt ne on jyllännyt jo hyvän aikaa! Tässä viime kirjoituksesta tähän päivään on tapahtunut niin paljon! Koulu (restonomi) alkaa olla siinä vaiheessa että nyt pitäisi olla valmistumassa. Huom! Pitäisi, en näet aijo valmistua ennen kevättä. Välillä on parempi keskittyä omaan jaksamiseensa, ja toden totta tällainen yhdistelmä jossa olet äiti, elänyt vuoden remontin keskellä, teet töitä ja opinnäytetyötä yhtä aikaa ja otat vahingossa vastaan vielä yhden työläimmistä luottamustoimista joita kuntapuoli tarjoaa niin on parempi välillä karsia elämästä kaikki turha ja tarpeeton (minulle valmistumisen kiirehtiminen oman jaksamiseni uhalla) ja keskittyä siihen että elefantti todella syödään yksi palakerrallaan.

Sellainen hieno tapaus sattui että saimme lopultakin ajettua maaliin ajatuksen siitä että Hossan retkeilyalue tulisi muuttaa Suomen juhlavuoden kansallispuistoksi. Ja niinhän siinä kävi että Hossa sen tittelin sitten saa! Hossan yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on värikalliot. Tuhansia vuosia vanhat punamultaseoksella piirretyt kuviot Somerjärvestä kohoavassa kallioseinässä. Pitihän viime kesästä napata eräs kaunis päivä, ja lähteä lasten kanssa katsomaan näitä historiallisia kuvia.

Komealta näytti maisemat värikallioiden vastaiselta kukkulalta. Rinne oli niin jyrkkä että pelkäsin oikeasti muksujen juoksevan tuosta alas! Sen verran pitää topakkana olla että varoittaa lasta hätäilemästä. Kukkulalta laskeudutaan portaat alas laaksoon josta löytyy nuotiopaikka ja polku kohti kalliopiirroksia. Vielä kesällä siellä käydessämme, oli rakennustyöt kesken, mutta kuvia olen nyt nähnyt että paikalla on upea valoisa katos jonka alla voi syödä eväitään suojassa sateelta.

Kulkureitti värikalliolle on kunnostettu  (ja toivottavasti kyltitykset saadaan vielä kohdilleen) ja lapsenkin oli helppo kävellä koko matka värikalliolle, matkaa on sen verran että eväät kannatta varata reppuun, meidän viisivuotias jaksoi matkan taivaltaa eväiden turvin. Värikalliota pääseen nyt ihailemaan uudelta katselulavalta (vanha ja turvaton puusilta on korvattu metallisella).

Yllä olevassakuvassa on juurikin tämä tumma sarvipäinen hahmo jota luonnehditaan shamaaniksi. Lasten kanssa kallioita tutkiessa kyllä löysimme näille maalauksille kyllä paljon normaalimpia selityksiä. Tuo tumma sarvipäiseltä vaikuttava hahmo kun voi ihan hyvin olla myös pystyyn noussut karhu tai kimppuun hyökkäävä susi. Lisäksi muutamassa kuvassa näyttää siltä kuin tuollainen hossalle hyvin tyypillinen kolmiopäinen tikku-ukko putoaa. Onko siis kallioon piirrettykin varoituksia siitä että kallio on jyrkkä ja vaarallinen, sieltä voi pudota?

Vai olisiko kallioon sittenkin piirretty muistokirjoituksia? Tuskin nykyäänkään sillä joka saa käteensä kynän ja paperia tai kanvaksen ja pensselin, on useinkaan mitkään jumaluudet ja shamaanit mielessä, eli lapsien kanssa tehtyjen havaintojen perusteella etsisin kuvioille paljon maanläheisempiä selityksiä, lapsen mieli kun on niin rikas että se löytää ihan eri tavalla merkitykset kuvista kuin me aikuiset.

Somerjärven vesi on hyvin kirkasta, ja kallion edessä olevassa vedessä uiskenteli lukemattomat määrät kaloja! Taisi meidän nuorempi isäntä ollakin kiinnostuneempi näistä Hossan kalanvonkaleista, kuin mistään esihistoriallisista piirroksista!

Jos ensikesän matkakohde on vielä etsinnässä, niin suosittelen lämpimästi viettämään muutaman päivän Suomussalmella, ja vierailemaan Suomen 40. kansallispuistossa (avajaiset ensi kesänä, vielä paikka on ihan retkeilyalue).Värikallion reissuun saa hyvinkin varata vähintään neljä tuntia, eli ihan sellainen "minäpä piipahdan nopeasti"-kohde värikalliot eivät ole.

Katsotaan millaiseen tahtiin seuraava päivitys tänne blogiin tulee, blogi ei suinkaan ole kuollut, se vain kärsii pienestä ajan puutteesta :) Kiitos kun jaksoit lukea!

Kurssin ensimmäisenä päivänä kävimme kokeilemassa rakennusmiljöön kuvausta Kuusamon kotiseutumuseolla. Sieltä seuraavat kuvat:

Lähinnähän se oli kameroilla leikkimistä, rohkeuden hakemista ja kokeilua mitä eri säädöt tekevät kuvalle. Emme siis saaneet käyttää automatiikkaa vaan kaikki säädöt piti tehdä itse. Arvioimme sitten asettelua ja tutkimme miten kuvista olisi saanut parempia jne. Tarkoitus oli että ymmärrämme mitä eri arvot tarkoittaa, ja miten valotusta voi säätää.

Toisena päivänä menimme Oulangalle kuvaamaan vettä ja luontoa. Menimme myös kitkajoelle tarkoituksena kuvata ns. pehmeää vettä.

Yllä olevat kuvat on siis otettu Oulangalla. Ja seuraavat kuvat taas Kitkajoen myllykoskesta.

Tätä aktiviteettia pääsimme itsekin kokeilemaan samaisessa koskessa viikko sitten!

Toiseksiviimeinen kurssipäivä, eilinen, oli niin sateinen että keskityimme lähinnä kuvankäsittelyyn Lightroom ohjelmalla, mutta tämään menimme sitten keskelle kuusamoa ottamaan kuvia isolla aukolla, pienellä aukolla, pysäytetysti ja niin että liike näkyy. Täytyy sanoa että aika vaikeaa se oli näin amatöörille käytännössä, vaikka teoriassa helppoa

Tässä siis marjat kuvattu niin että f arvo on mahdollisimman pieni, eli siis aukko mahdollisimman suuri. Pyrkimyksenä että marjat vain on terävänä ja tausta sumeana.

Tässä taas on haettu syvyysterävyyttä, eli aukko on mahdollisimman pieni, eli f arvo mahdollisimman suuri. Varmasti ainoa ottamani kuvapari tästä aiheesta joka noudatti annettua tehtävää. Opin vasta viimeisen tunnin aikana säätämään suljinnopeutta, joten aika heikosti kävi liikkuvien autojen kuvauksen kanssa!

Viimeinen tänään napattu kuva ei liittynyt mitenkään tehtäviin, minusta oli vain valloittava näky tällainen punainen jopo vihreän oven edessä.

Valokuvauksen opiskelu oli oikein mukavaa ja raikasta vaihtelua hyvin teoriapitoisiin opintoihin. Ainakin voin sanoa että pelko tarttua kameraan ja kameran säätöihin on nyt poissa. Tekee oikeasti mieli kokeilla ottaa mahdollisimman hyviä valokuvia, ja opiskella kameran käyttöä itsenäisesti, nyt kun teoriapuoli on jo hallussa :)

Suoritin enemmän ja vähemmän tunnollisesti fitlandian juoksukoulun aloittelijoille puolimaratonille. Harjoitusohjelma oli kolmelle kuukaudelle jaettu ohjelma jossa oli huomioitu hyvin se että treeni oli tarpeeksi vaihtelevaa. Sisältäen siis pitkiä matalasykkeisiä lenkkejä peruskestävyyttä kehittämään, nopeita pyrähdyksiä kovalla sykkeellä antamaan sähäkkyyttä sydämelle, sekä palauttavia venytyksiä ja ihan tavallisia peruslenkkejä.

Lopulta sitten koitti se aamu kun tiesin että nyt on se hetki! Söin aamulla aikaisin kaurapuuroa. Harmittaa kyllä että en älynnyt ottaa tapahtumapaikalle mitään nopeasti energiaa antavaa. Olen näet tottunut että otan lenkille mukaan vain kourallisen pähkinöitä ja pullon jossa suolavettä maustettuna mehutilkalla. Sellaisilla eväillä olin siis varustautunut elämäni ekalle puolikkaalle.

Kävin ilmoittautumassa ja hakemassa kisapaidan ja numeron. Kävin jonottamassa pari kertaa vessaan ja koitin lämmitellä itseäni. Keli oli mainio, 13 astetta lämmintä, pilvipouta. Enoni oli tullut Kuopiosta myös juoksemaan saman lenkin joten kun lähdön aika koitti, nousimme yhtä matkaa autoon.

Matkalla lähtöpaikalle, linja-autossa, opas selosti matkareittiä ja Raatteen tien historiaa, Suomussalmen tapahtumia sodan aikaan. Eli jo matka lähtöpaikalle oli elämys vaikka paikallinen olenkin!

Lähtö tapahtui Haukilan entisen koulun pihalta siten että kävelimme ensin kiireenvilkkaa tielle jossa virallinen lähtöpaikka sijaitsi. Sinne meno oli niin sekuntipeliä että varsinaisen lähtölaukaus pamahti heti kun olin lähtöviivalla. Kuten arvata saattaa, aika pian saavutin asemani puolimaratoonin juoksijoiden hänniltä. Sykemittarini päätti kuin päättikin toimia, ja huomasin juoksevani koko ajan kovemmalla sykkeellä mitä normaalisti juoksisin.

Ensimmäisen sadan metrin jälkeen alkoi koko pitkän maratoonin juoksijat painaltamaan ohi. Hattua täytyy nostaa kun tiesi että heillä on jo se matka takana mikä meillä vasta edessä!

Kuten arvata saattaa, ensimmäinen neljä kilometriä meni tunnustellen, ja janohan se alkoi yllättää, siispä oma juomapullo tyhjeni melko pian, ja huoltopiste tarjosikin ihanaa virvoitusta veden ja banaanin turvin. Matka seuraavalle juottopisteelle aiheutti suolan puutteen ja voi miten hyvälle suolakurkku ja urheilujuoma maistuikaan!

Juoksu ei ollut missään nimessä tylsää. Oli kiva kun ohi painaltavat maratoonarit jäivät hetkeksi juttuseuraksi. Ilahduin myös siitä positiivisesta latauksesta mitä kaikki koko maratoonia juosseet, minut ohittaneet ihmiset loivat ohittaessaan minut.

Olihan minulla itselläni aikatavoite kun lähdin urakkaa suorittamaan, jos ensisijainen tavoite olikin päästä maaliin. Eli tavoitteeni oli juosta matka alle neljän tunnin. Kun olin juossut kaksi tuntia, niin huomasin että hetkinen, minulla on enää niin vähän matkaa jäljellä että voin päästä jopa kolmessa tunnissa maaliin!! Siinä vaiheessa askel keveni kummasti.

Kun matkaa oli jäljellä enää pari kilometriä, eli viimeisen juottopisteen kohdalla, siinä missä Juntusrannantie erkanee tiestä numero 5, alkoi selässä tuntumaan ilkeä kramppi. Vauhti ja matka olivat tekemässä minulle tepposet. Tiesin että nyt ollaan alueella joka kokeilee kestävyyttäni ja sietorajojani, oikein tunsin että nyt olen astunut oman kestävyyteni rajamaille. Nappasin mukaani purkin rusinoita ja energiajuomaa, palan suolakurkkua. Vetäisin vielä suolakurkun mehua hieman väärään kurkkuun. Ihana tunne jaloissa kun asfaltti muuttui hiekkatieksi. Nousu takaisin asfaltille. Tuttuja miehiä oli liikennettä ohjaamassa, kipu sekoittui onnen tunteeseen siitä että jäljellä on enää viimeinen kilometri. Sain mukaani kovat tsempit. Puoli kilometriä ennen maalia vastaani juoksee omat lapset. Voi että, minä olen tekemässä jotain sellaista mitä en ikinä kuvitellut voivani tehdä..

Lapset kiertävät oikotietä maaliin, itse jatkan siltarummun kautta matkaani jätkänpuistoon missä juoksulenkki kiersi rantaa myöten Kiannan kauniissa maisemassa. Kipu selässä oli vallaton. Jatkoinn hampaat irvessä jalonniemitalon taakse. Siellä opas neuvoi juoksemaan loppusuoraa kohti. Ylitin rakkaudenlukkoja kannattelevan sillan jalonuoman yli, selostaja mietti kuka sieltä on tulossa (numerolappuni oli selässä joten selostaja ei sitä nähnyt).

Pääsen kuin pääsenkin maaliin! Ei kipua, vain onni ja autuus että pääsin maaliin! Sain kaulaani mitalin, puusta tehdyn tuntolaatan. Selostaja tuntuu miettivän, kenen tyttö minä olinkaan... En ole uskoa loppuaikaani, alle 2h53min. Siis tunnin parempi kuin luulin lähtiessäni! Hernekeitto maistui hyvälle, ja ihanapa oli rentoutua Kiannon kuohuissa.

Toipuminen urakasta olikin sitten toinen tarina. Noin viikko siihen meni että juoksemaan kykeni, ennen sitä jalat vain sanoi seis!

Tömön näköiset muffinssit menivät uuniin. Paistuivatkin oikein mukavan näköisiksi. Maisteluvaiheessa söin yhden ja ajattelin että muuten hyvä mutta olipa kuivakka. Ihmettelin vielä että olipa mokoma resepti kun kaikki olivat maasta taivaisiin asti kehuneet hyväksi, ja tällaisia ala-arvoisia rakenteen puolesta niistä tuli. Kuitenkin syötäviä, olihan näissä sokeria ja mustikoita ja valkosuklaata ja voitakin...

Jäähdyttelin muffinssit ja tein jääkaappiin kinuskikerman odottamaan aamua ja vatkausta. Sitten päätin lämmittää jotain mikrossa, ja löysin sieltä kupillisen sulatettua voita.

1+1 on kuivakat muffinssit!

Sisulla ajattelin että kuorrutan ne kuitenkin ja laitan tarjolla, mutta jotain pitää leipoa vielä kun on 200g sulatettua voita jota ei tee mieli hukatakkaan.

Tällaisia niistä tuli. Minä hain näihin vähän Pou-kännykkäpelihahmon ulkonäköä, mutta lapset sanoivat noiden näyttävän Poun kakalle, tarpeeksi lähelle meni (by the way, kukaan ei koskenutkaan näihin...)

Mutta se voi. Leipasimpa sitten pellillisen browniesia. Pintaan sekoittelin nutellaa ja sisään painelin valkosuklaapaloja, voi että miten ihanaa tuli!

Onni siis onnettomuudessa, jos en olisi pilannut muffinsseja, olisin jättänyt tämän ihanan brownien tekemättä (ja olisin luultavasti kilon laihempi...)

Iloisiin leipomisiin, puolimara lähestyy, apua!

Selatessani entisiä postauksiani, huomasin että olin laittanut kuvan tästä taivaallisesta juustokakusta, ja luvannut ohjeen jos sen julkaisuun saan luvan. Kävikin niin että ohje on täällä internetissä vapaasti etsittävissä ja löydettävissä nimellä Barryn juustokakku. En siis ota kunniaa ohjeesta jonka nyt tähän kirjoitan.

Barryn juustokakku

Pohja:
noin 200 g digestivekeksejä
100 g voita

Ensimmäinen täyte:
2 pakettia (400 g) tuorejuustoa, en laittaisi tätä uutta violaa, vaan esim philadelphia tai mascarpone
3 munaa
1 1/2 dl sokeria

Ylimpään kerrokseen:
2 prk ranskankermaa, ei saa olla kevyt versiota
1 rkl vaniljasokeria
1 dl siivilöityä tomusokeria

Murenna keksit rikki ja sekoita voisulaan. Painele seos irtopohjaiseen vuokaan ohueksi kakkupohjaksi. Pane pala foliota vuoan alle (vuoka vuotaa helposti uunissa, säästää hermoja uunin puhdistuksen kanssa).

Paista pohjaa 5-10 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

Notkista juustoa haarukalla tai monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon munat ja sokeri. Levitä seos esipaistetulle pohjalle.
Paista uunin keskitasossa 180 asteessa noin 35 minuuttia eli kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista. Anna jäähtyä.

Sekoita ylintä kerrosta varten ranskankerma, vaniljasokeri ja siivilöity tomusokeri. Levitä tortun päälle ja paista 180 asteessa 6-7 minuuttia niin, että pinta vähän jähmettyy. Anna kakun jäähtyä.

kakku on todella hyvää samana päivänä, ja vielä parempaa jääkaappikylmänä :)

Nyt olen jo viidennellä viikolla 12 viikon treeniohjelmaa kohti puolimaratonia, Harjoitusohjelma on niitä netistä löytyviä valmiita pohjia, ja aika mukavasti olen onnistunut löytämään aikaa toteuttaa vaadittavat treenit. Välillä tosin mietityttää onko se tarpeeksi jos tekee vain ohjeenmukaiset harjoitukset, vai pitäisikö liikkua enemmän?

Eilen tule sellainen tenkkapoo kun olin kirjoittanut kalenteriin yhden treeniohjelman ja ladannut tabletille toisen treeniohjelman. Ohjelmat olivat samanlaiset eiliseen päivään asti, toisen mukaan eilen olisi ollut lepopäivä ja toisen mukaan 45 minuutin lenkki. Päädyin kompromissiin ja kävin 30 minuutin stressinpoistokävelyllä, mutta päädyin kuitenkin noudattamaan lopun treenikauden tabletille ladattua versiota.

Ihana juttu mitä viime aikoina on tapahtunut, on se että myös oma miehenpuolikaskin on alkanut kiinnostumaan juoksemisesta. Hän noudattaa nyt samaa juoksukoulua millä itse herättelin nukkuvat lihakset viime kesänä. Ns, Sohvaperunan juoksukoulu.

Voin vain sanoa että liikkuminen tuntuu hyvälle, ja tätänykyä olo on niin paljon parempi kuin vuosi takaperin :)

Välillä pitää päivittää tännekin kuulumisia! Tämän päivän olen mielessäni pyöritellyt eilisen kuninkaallisen hääparin kakkua, mutta päätin kuitenkin jättää taas kerran itselle leipomisen koska tuo massa tuntuu juuttuneen lanteille pysyväisesti! Sain viime kesänä tosiaan päähännouseman että aloitan kokeilemaan josko oppisin juoksemaan. Ensitavoite oli 5 km, ja siihen pystyin kuuden viikon harjoittelulla, siitä kymmeneen kilometriin nousemiseen meni pari kuukautta, kun jostain syystä sairastelin talvella jatkuvasti jonkun sortin flunssaa. Noudatin niinsanottua Sohvaperunan juoksukoulua. Siinä on hyvänä puolena se että alku on todella rauhallinen, joten elimistö kerkiää tottua liikkumiseen.

Sitten sain päähäni että joku kannuste täytyy olla että into juosta jatkuisi, ja siinä aikani pohdittuani ilmoittauduin Raatteen maratonille juoksemaan elämäni ensimmäisen puolimaratonin, 21,1 km, tai ainakin sinnepäin, koitan itselleni uskotella että se on vain 20 km!! Talvi meni sauvakävellen, hiihtäen ja välillä juosten, heti kun lumet suli niin mukaan enemmän juoksua ja pyöräilyä.

Polarin sykemittarilla tehtynä kuntoindeksi oli viime kesänä todella surkea, 1, ja nyt pari kuukautta sitten tehtynä se oli 2. Ei siis mitään kehuttavaa mutta ainakin kunto on parantunut.

Tätä ensimmäistä virallista puolimaratonille valmentautumisviikkoa on leimannut maan kauhea flunssa! Vain kaksi kertaa koko viikkona olen uskaltautunut lenkille, ja perjantaina tuli vedettyä toipilaana 2h lenkki osin kävellen ja osin juosten, sekä eilen lauantaina puolen tunnin juoksu. Minulla on sellainen 12 viikon ohjelma jota noudatan, mutta tosiaan tämä ensimmäinen viikko on mennyt jo ihan penkin alle. Nyt on olo kuitenkin ihan hyvä, ja tänään on ohjelman mukaisesti lepopäivä.

Tässäpä kuva aamulenkistä! Jotenkin rakastan aamulenkkejä, hetkeä kun olet vielä oikeasti väsynyt mutta tunnet herääväsi yhtäaikaa luonnon kanssa.